Apua ja osaamista nopeasti Tuoconin talouspäällikköpalvelusta.
Ulkoistettu talouspäällikkö on erinomainen vaihtoehto erityisesti kahdessa tilanteessa;
- kun äkillinen osaavan ammattilaisen tarve yllättää
- suunnitteilla on järeää osaamista edellyttävä muutosprojekti
Onpa tarpeesi kumpi tahansa, me Tuoconilla olemme erikoistuneet tämän kaltaisten tilanteiden ratkomiseen. Ota yhteyttä täältä.
Tilanne 1: Kun äkillinen talouspäällikön tarve yllättää
Toisinaan yrityksen talouspäällikkö tai talouden seurannasta vastaava poistuu nopealla aikataululla ja yllättäen. Syitä voi olla lukuisia, mutta ongelma on yrityksen näkökulmasta sama: jostain pitäisi löytää nopeasti osaava ammattilainen vastaamaan talouden hallinnasta muutaman kuukauden ajaksi. Esimerkiksi tilanpäätöksen lähestyessä uuden sisäisen laskennan osaajan löytymisellä on usein kova kiire. Ammattilaisen etsiminen tulee käynnistää välittömästi, jotta tilanteesta selvitään pienimmillä mahdollisilla vaurioilla. Perinteinen rekrytointiprosessi on tällaisessa tilanteessa liian hidas ja tuottaa tuloksia vasta muutaman kuukauden aikajänteellä. Interim-ammattilainen puolestaan voi aloittaa työnsä hyvinkin pikaisesti ja valjastaa oman osaamisensa organisaation käyttöön.
Tällaisessa tilanteessa interim-liiketoiminnoistamme vastaava toimitusjohtaja Johanna Eskola saakin usein yhteydenoton, joka käynnistää tarkoin laaditun prosessin, jossa tuloksia saadaan parhaimmillaan tunneissa. Esittelemme ensimmäisen ammattilaisen 24 tunnin sisällä yhteydenotosta, mutta älä ihmettele jos saatkin kolme vaihtoehtoa jo 12 tunnissa. Laajan talousosaajien interim-osaajien verkostomme avulla saavutamme nopeasti oikeat ammattilaiset tukemaan yrityksenne taloudenpidon prosesseja.
Tilanne 2: Tulossa on suunniteltu ja vaativa taloushallinnon muutosprojekti
Tyypillisiä tilanteita, missä määräaikaisia talouspäällikkö-palvelua hyödynnetään, ovat esimerkiksi;
- Taloushallinnon tietojärjestelmähankkeet, kuten järjestelmävaihdos tai uuden ERP:n käyttöönotto
- Taloushallinnon toimintojen skaalaus liiketoiminnan laajentuessa uusille markkinoille
- Uuden taloushallintojärjestelmän muutosprosessin läpivienti
- M&A järjestelyt ja talouden harmonisointihankkeet
- Sisäisen taloustoiminnon käynnistäminen tai konsulttipalveluiden ostojen vähentäminen tulevaisuudessa
Olipa suunnitteilla liiketoiminnan käynnistäminen toisessa maassa, yritysjärjestely tai muu vaativa ja määräaikainen tarve huippuosaajalle, on ulkoistetun talouspäällikön käyttäminen erinomainen ratkaisu. Kun suunnitteilla on muutoshanke tai liiketoiminnan projekti, otathan yhteyttä ja katsotaan voimmeko auttaa.
UKK – Usein Kysytyt Kysymykset Ulkoistettu talouspäällikkö-palvelusta
K: Kuinka pitkäksi aikaa yhteistyö sovitaan?
V: Kesto vaihtelee hyvinkin paljon, tyypillinen projektin kesto vaihtelee viidestä kuukaudesta vuoteen. Tyypillisin on 8,5 kuukauden toimeksianto.
K: Kuinka pian ulkoistettu talouspäällikkö voi aloittaa?
Tilanteesta riippuen heti tai seuraavan kolmen viikon aikana. Peukalosääntönä voisi pitää kolmea päivää sopimuksen syntymisestä.
K: Voiko ulkoistetun talouspäällikön palkata vakituiseksi?
V: Tuocon Interim -palvelussa voi, sopimukseen määritellään ehdot rekrytoinnille toimeksiannon aikana/jälkeen.
K: Miten ulkoistus/interim eroaa konsultista?
V: Erästä kokenutta interim-ammattilaista lainaten: ”Konsultti hankkii ja jäsentelee tietoa ja tekee ehdotuksia toimenpiteistä, interim on myös päätöksentekijä yrityksessä, tehtävälleen annetun mandaatin mukaisesti.”
K: Kuinka usein laskutus tapahtuu?
V: Kerran kuukaudessa, ellei toisin sovita.
K: Miten ulkoistetun talouspäällikön osaaminen varmistetaan?
V: Tuoconin interim-verkostoihin haetaan ehdokkaita, joilla on jo merkittävää kokemusta ja vahvat näytöt aiemmalta uraltaan. Kaikki ehdokkaat validoidaan strukturoidun haastattelumallin avulla ja näin muodostettua ehdokasprofiilia verrataan asiakkaan kanssa määriteltyyn tehtävän edellyttämään avainosaamiseen esittelyvaiheessa. Erikseen sovittaessa voidaan toteuttaa henkilöarviointi, kuten normaalissa rekrytointiprosessissakin.
Tuocon Oy lyhyesti
Tuocon on 2010 perustettu suorahaku- (headhunting), ulkoistus- (interim) ja outplacement-palveluita sekä johtamisen valmennuksia tarjoava henkilöstöpalvelualan yritys. Liikevaihtomme oli 2022 1,7 miljoonaa euroa ja toimimme valtakunnallisesti seitsemällä paikkakunnalla. Meillä on toimipisteet Vantaalta Rovaniemelle, ja Turusta Imatralle. Tunnetuin palvelumme on laatutakuulla varustettu suorahaku, joita teemme vuosittain reilusti toistasataa. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Johanna Eskola. Yrityksen omistus on sataprosenttisesti suomalainen.
Lisätietoa ulkoistus ja interim-palveluista? Ota yhteyttä
Laita viestiä alla olevalla yhteydenottolomakkeella. Me olemme sinuun pian yhteydessä. Yhteydenotto menee Johanna Eskolalle, joka on sinuun yhteydessä viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Huom. Interim-ammattilainen! Ethän lähetä CV:tä tai muita henkilötietoja sähköpostitse, vaan GDPR-asetuksen mukaisesti tämän sivun kautta.