Coaching osana omaa kasvumatkaani 

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.

Niin paljon tapaan johtajia, joiden kanssa keskustellessa huomaan heidän ennakkoluulonsa coachingin tuomaan hyötyyn. Päätinpä jakaa hyvin omakohtaisen kokemukseni, jolloin tein coachingin avulla silloisen työurani isoimman päätöksen. 

Yrittäjänä koen, että työelämä on täynnä intohimoa, innovaatioita, rohkeita päätöksiä ja ajoittain myös epävarmuutta ja alamäkiä. Se on polku, joka vaatii omistautumista, itsensä johtamista, luovuutta ja kykyä kohdata muutoksia. Yrittäjänä olen saanut kokea työn tuoman merkityksellisyyden, onnistumisia, epäonnistumisia ja yhteistyön mahtavien asiakkaiden sekä tiimin kanssa. Juuri tämä intohimo omaa työtäni kohtaan, sai minut aikanaan pohtimaan, olisinko valmis myymään yritykseni. Olin juuri täyttämässä 40- vuotta ja mitä minä tekisin tämän jälkeen? Se olisi hyppy tuntemattomaan. 

Tässä tilanteessa coachingin hyödyt nousivat arvoon arvaamattomaan. 

Kirkkaampi näkemys tulevaisuudesta

Coachingin määritelmä Suomen Coachign yhdistyksen mukaan ”Coaching auttaa fokusoimaan ajattelua ja toimintaa, saavuttamaan tavoitteita sekä suunnittelemaan toimintastrategioita. Sen avulla saadaan aikaan punnittuja päätöksiä, reflektoivaa oppimista ja syvällistä kehitystä. ” Näin tapahtui juuri minulle. Coachingin suurin hyöty minulle oli kyky saada kirkkaampi näkemys omasta päätöksestäni. Yrittäjänä olin tottunut tekemään omat päätökseni, mutta suuren muutoksen edessä tunsin tarvetta ulkopuoliseen näkökulmaan. Ja aluksi pohdinkin, että tämä keskustelu pitää käydä, jonkun jo saman kokeneen henkilön kanssa ja vain sieltä voin saada tarpeeksi palloseinää omille ajatuksilleni. Kun tällaista henkilöä en löytänyt totesin, että tulevaisuuden kannalta kuitenkin päätös pitää syntyä omista oivalluksistani. Coaching tarjosi minulle mahdollisuuden pysähtyä ja tarkastella yritystoimintaani ja henkilökohtaisia tavoitteitani objektiivisemmin. Näiden coaching tapaamisten kautta sain selkeyttä siihen, mitä halusin ja mitä todella haluan tehdä seuraavaksi.  

Yrittäjyyden polku jatkuu 

Coachingissa tunnistin, että minun tapani edetä työelämässä on yrittäjyys. Yrittäjyys työelämässä on osa identiteettiäni. Tämä oivallus oli käänteentekevä ja helpotti päätöksentekemistä. Sen sijaan, että olisin siirtynyt toisen yrityksen palkkalistoille, coaching-prosessi sai minut näkemään, että halusin jatkaa yrittäjänä toimimista. Vaikka en vielä tiennyt, mitä uusi tulevaisuus toisi tullessaan, olin varma siitä, että yrittäjyys oli se polku, jolla halusin jatkaa. Tämä päätös ei tullut kevyesti, mutta se oli itsetutkiskelun ja coaching-keskustelujen tulos. Näin yrittäjyyden olevan kuin työelämänalusta, josta käsin voisin luoda merkityksellistä sekä parempaa työelämää. 

Lopuksi 

Coaching-prosessi oli enemmän kuin pelkkä apuväline päätöksenteossa; se oli matka itsetuntemukseen ja vahvistus siitä, että yrittäjyys on minulle enemmän kuin työ – se on elämäntapa. Nyt kuulisin mielelläni millaisissa tilanteissa coaching on auttanut sinua työssäsi? Varaa aika keskustelulle ja viedään yhdessä coaching osaksi helpottamaan meitä ajatustyöläisiä tulevaisuuden työelämän murroksessa. 

Yhteydenotto

Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

Katso kaikki yhteystietomme