Kandidaatti keskiössä

Tuoconin toimintaa ohjaava arvo kaikessa tekemisessämme on ihmisten kunnioitus. Tämä pätee kaikkien kohtaamiemme ihmisten kohdalla. Edustamme aina myös toimeksiannon antanutta yritystä. Omalla toiminnallamme on merkittävä rooli siinä, millainen mielikuva potentiaaliselle kandidaatille syntyy mahdollisesta tulevasta työnantajastaan.

Työmme keskiössä ovat asiakkaamme ja rekrytointien kohdalla kandidaatit, joita lähestymme. Haluamme panostaa kandidaattikokemukseen koko rekrytointiprosessin ajan ja sen jälkeenkin. Tavoitteenamme on jättää meidän kanssa työskentelystä ja asioimisesta jokaiselle osapuolelle hyvä mieli ja lisäksi tarjota jotain hyödyllistä. 
Kandidaateilta saamamme palautteen perusteella erityisen tärkeäksi koetaan kommunikointi – ajantasainen tiedottaminen vähentää epätietoisuutta tulevasta.

”Eka rekryfirma, josta on soitettu jälkikäteen jopa ihan kuulumisten kyselemiseksi, pahimmillaan ei edes ’kiitos, mutta ei kiitos’ -soittoa ole muista yrityksistä tullut. Teidän kanssa hommat meni äärimmäisen hyvin putkeen.”

– Marko Nyrhinen, Myyntiryhmäpäällikkö, Onninen Oy.

Erinomaisesti toimiva yhteistyö asiakkaan ja kandidaatin kanssa johdattavat parhaisiin tuloksiin. Arvostus, kommunikointi ja huolenpito – kandidaattikokemuksen kulmakivinä.

Sulje

Haastavista ajoista noustaan entistäkin voimakkaampina.

Vaikka ajat ovat juuri nyt haastavat ja emme tarkalleen tiedä mitä huominen tuo tullessaan, kasvattaa tämäkin kriisi meitä kohti huomista. Olemme selvinneet monista koitoksista aiemmin ja selviämme tästäkin. Se vaatii toki rohkeutta, lujaa tahtoa ja yhteen hiileen puhaltamista – asioita joista meidät suomalaiset tunnetaan, ja me pärjäämme, kun luotamme itseemme, ammattitaitoomme ja toisiimme.

Tuoconin osakekannasta 90 % on siirtynyt Johanna ja Mika Eskolan valmennusyrityksen omistukseen, nykyinen johto sekä työntekijät jatkavat yrityksessä. Johanna Eskola siirtyy yrityksen toimitusjohtajaksi.

Nykyisille asiakkaillemme tarjoamme samaa ammattitaitoista ja luotettavaa palvelua kuten tähänkin asti, ja nyt myös laajempia palvelukokonaisuuksia kuten yritysten johdon valmennukset sekä outplacement- ja interim-palvelut. Visiomme on olla tulevaisuuden työelämän kehittäjä – luomme uusia konsepteja sekä kehitämme nykyisiä palvelemaan teitä entistäkin paremmin.

Kiinnostuitpa palveluistamme tai olet intohimoinen asiantuntija, lue meistä lisää ja ole meihin yhteydessä.

Kriisit kasvattavat meitä, eivät nujerra.

Johanna Eskola
Johanna Eskola, toimitusjohtaja

REKRYTOINNIT JA SUORAHAUT / TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISPALVELUT / VALMENNUSPALVELUT / OUTPLACEMENT-PALVELUT / INTERIM-PALVELUT