Olemme valmiita pitämään toisistamme huolta tilanteessa kuin tilanteessa. Viimeisen vuoden aikana olemme olleet erityisen kiinnostuneita toisistamme. Huomaamme, miten poikkeustilanteet vaikuttavat meihin, olemme valmiita tukemaan ja auttamaan toisiamme ainutlaatuisella tavalla.
Tämä teema herätti minussa ajatuksia. Olemme jokainen tärkeitä. Olet yhtä tärkeä toisille ihmisille kuin olet itsellesikin. Siksi sinun pitäisikin pitää huolta, auttaa ja olla hyvä JUURI ITSELLESI. Samalla tavalla kuin huolehdit toisista ihmisistä. Sain pojaltani tähän teemaan sopivan kirjan luettavakseni (Jordan B. Peterson, 12 Rules for Life).
Mikä on hyvää Sinulle?
Entä jos alkaisit kohdella itseäsi aivan samalla tavalla kuin kohtelet läheistäsi, henkilöä, jonka auttamisesta olet vastuussa. Samalla tavoin, ajattelisit, mikä olisi oikeasti hyvää itsellesi. Olisi hienoa, jos voisit katsoa tulevaisuuteen ja miettiä – mitä elämäni olisi ja miltä elämäni näyttäisi, jos pitäisin itsestäni huolta oikein kunnolla? Minkälaisen ammatin oikeasti haluaisin? Minkälainen ura toisi itselleni riittäviä haasteita? Mitä minun pitäisi tehdä vapaa-ajallani, mikä tukisi ja parantaisi terveyttäni, lisäisi osaamistani ja vahvistaisi minua? Hetki omaa pohdintaa näistä teemoista on paikallaan.
Ennen kuin voit lähteä rakentamaan uutta ja vahvistavaa polkuasi, sinun on tiedettävä missä menet nyt. Mikä on tilanteesi tällä hetkellä. Sinun on myös tunnettava itsesi, kuka sinä olet – tässä ja nyt. Vain siten voit lähteä liikkeelle.
Pidä lupaukset ja palkitse
Seuraavaksi sinun on pystyttävä määrittämään, minne olet menossa, mikä sinua auttaa ja tukee. Näiden kautta pystyt arvioimaan tulevaa. Älä ala-arvioi voimaa, jota suunta ja visio antavat. Näe ne vastustamattomina voimina, sellaisina, jotka auttavat muuttamaan voittamattomilta tuntuvat esteet kuljettaviksi poluksi. Ne myös auttavat näkemään laajempia mahdollisuuksia.
Tee itsellesi lupauksia. Pidä itsellesi tekemät lupaukset. Palkitse itsesi, jotta pystyt luottamaan ja motivoimaan itseäsi.
Aloita siis itsestäsi. Pidä huolta. Määrittele kuka olet ja kuinka käyttäydyt itseäsi kohtaan. Valitse suuntasi ja päämääräsi.
Ja todellakin, me ansaitsemme kunnioitusta. SINÄ ansaitset kunnioitusta.
Peterson on kliininen psykologi, kirjailija ja Toronton yliopiston psykologian professori. Kirjassa hän avaa kaksitoista syvällistä ja käytännöllistä periaatetta merkitykselliseen elämään.