Yhteistyötä kehitysvaiheesta toiseen – case Okartek Oy

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.

Okartek on muovituotteiden valmistaja, jonka valikoimaan kuuluu mm. kierrätysmuovista valmistettavia tuotteita. Tuoconin ja Okartekin yhteistyö on alkanut vuonna 2022. Viime vuosi oli yhteistyön näkökulmasta vilkas: Tuocon tuki Okartekia muutosturvan toteuttamisessa, uusien työntekijöiden rekrytoinnissa ja johtoryhmän kehittämisessä. ”Markkina on ollut kovassa murroksessa ja vuodessa on tapahtunut paljon. Olemme olleet pitkään kasvu-uralla, mutta viime vuonna kohtasimme myös tarpeen sopeuttaa toimintaamme äkillisesti. Myös osaamisvaateet kehittyvät nopealla tahdilla.” Valmentaja Ronja Rosman otti tehtävistään luopuvat uraohjaukseen ja valmennettavien kanssa lähdettiin suunnittelemaan yksilöityä valmennuksen sisältöä.

Toiminnan kehittämistä päästiin kuitenkin jatkamaan pian ja tarvittiin myös uutta osaamista. ”Tarvitsemamme osaaminen on aika tietynlaista ja tässä kehitysvaiheessa kriittistä, joten päädyimme käyttämään myös headhuntingia keinona löytää parhaat tekijät”, kommentoi Okartekin toimitusjohtaja Jari Mäenranta.

Linda Korpela on löytänyt Okartekille monta osaajaa: ” Okartekin kanssa on ollut antoisaa tehdä yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Yhteistyömme on alusta asti perustunut luottamukseen, avoimeen viestintään ja yhteisten tavoitteiden selkeään määrittelyyn. Kun nämä tekijät ovat olleet kunnossa, olemme voineet saavuttaa positiivisia tuloksia ja rakentaa vahvan, pitkäaikaisen kumppanuuden. Jaamme Okartekin kanssa halun yhdessä luoda erinomaisen ehdokaskokemuksen jokaiselle rekrytointiprosessiin osallistuneelle, mikä vaatii sitoutumista ja läpinäkyvää viestintää läpi koko rekrytointiprosessin.”

Kehittyvä organisaatio vaatii vahvan ytimen

”Tuotanto on tietenkin Okartekin varsinainen sydän ja sen täytyy toimia saumattomasti ja tehokkaasti. 40-vuotiaan yrityksen on kuitenkin täytynyt luoda nahkansa moneen kertaan ja uudistuminen vaatii vahvaa ja samansuuntaista johtajuutta.” johtoryhmävalmennuksista vastannut valmentaja Jarkko Sipilä pohtii. ”Okartekin johtoryhmävalmennuksen tärkein tavoite oli varmistaa johtoryhmän samansuuntaisuus ja organisaation tuloksentekokyky.  Tämä vaatii panostuksia luottamuksen vahvistamiseen ja proaktiivisuuteen johtoryhmässä. ”Johtajan sitoutuneisuutta haastetaan muutostilanteissa. Kyse ei ole pelkästään yksilön asenteesta vaan pitkälti siitä, kasvaako johto samaan suuntaan. Ei riitä, että yhteiset tavoitteet ymmärretään sisällöltään, vaan tarvitaan myös yhteinen ajatus siitä, miksi meillä on tällainen tavoite ja toteuttamisen tapa.”

Johtoryhmävalmennus alkoi Insights Discovery -profiilien tekemisellä ja läpikäynnillä. Sen jälkeen kartoitettiin johtoryhmän jäsenten haastatteluiden pohjalta nykytilaa ja tulevaisuuden odotuksia.  Fokusalueiksi kehittämisessä tunnistettiin Muutosjohtaminen, Rohkeiden tavoitteiden asettaminen, Yhtenäiset toimintatavat, Avoin kommunikointi, Vuorovaikutus ja toimiva viestintä sekä Edistyksen mittaaminen ja seuranta. Kartoituksen tulosten ja asiakkaan odotusten pohjalta rakennettiin valmennuskokonaisuus, jossa työskentelyä lähdettiin kehittämään johtoryhmän jäseniä yhdistävien teemojen kautta, näiden tunnistettiin olevan mm. ratkaisukeskeisyys, motivaatio, onnistumisen kulttuuri, palautteen antaminen ja vastaanottaminen sekä valmentava johtajuus. Yhteistyötä jatkettiin johtoryhmän jäsenten henkilökohtaisella coachauksella. 

Valmennukseen osallistuneilta pyydettiin palautetta ja kysyttiin missä onnistuttiin

”Johtoryhmätyöskentelyn kehittäminen siten, että yhteiset toimintatavat on selvillä ja millä keinoilla tavoitteisiin päästään. Yhteisen ymmärryksen kasvattaminen”

”Ulkopuolisen näkökulman tuominen. Sparraus. Mitä voitaisiin tehdä paremmin ja kehittää nykyistä työskentelyä”

”Viestinnän kehittäminen ja ihmisten kanssa kommunikointi, ideointi ja keinoja.”

”Toimintatapojen ja mittareiden kehittämistä. Meidän tavoitteiden jalkauttamisen selkeyttäminen ja tehtyjen toimenpiteiden vaikutusten mittaaminen.”

”Sparrausta, uusia ajatuksia ja tukea muutoksen toteuttamiseen”

Kiitos yhteistyöstä Okartek Oy!

Yhteydenotto

Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

Katso kaikki yhteystietomme