Interim ammattilainen esittäytyy – Tiina Mikkola

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.

Kun organisaatio kohtaa strategisen käännekohdan, tarvitsee se tuekseen osaamista, joka yhdistää juridisen ymmärryksen, liiketoiminnan kokonaiskuvan ja ihmisläheisen johtamisen. Tiina Mikkola toimii juuri tässä risteyksessä interim-johtajana. Tiina tuo mukanaan selkeyttä, suunnan ja vaikuttavuutta. Tässä blogikirjoituksessa Tiina kertoo, miten hän rakentaa luottamusta, johtaa muutosta ja tuo konkreettista arvoa organisaatioille, jotka etsivät uutta suuntaa tai tarvitsevat tukea haastavissa tilanteissa.

Toiminnan kehittäjä juridisella ja inhimillisellä otteella

Tuon sujuvuutta liiketoiminnan prosesseihin ja kehittämiseen silloin, kun haetaan uutta suuntaa tai tasoa – huomioiden myös juridiset riskit ja mahdollisuudet.

Olen juristitaustainen liiketoiminnan kehittäjä ja johtaja, joka on tottunut toimimaan siellä, missä tapahtuu – liiketoiminnan ytimessä in house -rooleissa, esihenkilönä ja johtoryhmissä. Urani aikana olen johtanut sekä kasvua että alasajoa, rakentanut uutta ja purkanut vanhaa. Yhteistä kaikille tilanteille on ollut yksi asia: muutos – ihmisten sitouttaminen ja muutoksen mahdollistaminen. Ja juuri siinä olen parhaimmillani.

Johtajana uskon siihen, että kuuntelemalla, kysymällä ja perustelemalla syntyy luottamus, joka mahdollistaa sitoutumisen ja tulokset. Minut tunnetaan kyvystäni hahmottaa nopeasti kokonaisuuksia ja tunnistaa olennaiset kehityskohteet. Interim-rooleihin siirryin, koska halusin hyödyntää kokemustani laajemmin – ja koska sain toistuvasti palautetta siitä, että osaamisellani on arvoa monelle organisaatiolle.

Mitä tuon mukanani?  

Interim-rooleissa yhdistän juridisen osaamisen, liiketoimintaymmärryksen ja ihmisläheisen johtamisen. Minut tunnetaan kyvystäni hahmottaa nopeasti kokonaisuuksia ja rakentaa luottamusta – myös vaikeissa tilanteissa. 

  • Juridinen näkökulma – tuon syvyyttä erityisesti muutostilanteiden juridisten riskien ja mahdollisuuksien arviointiin – ennakoivasti, ei vain ongelmien jälkeen. 
  • Strateginen ajattelu – näen useita askelia eteenpäin ja tuen päätöksentekoa kriittisissä vaiheissa  
  • Luottamuksen rakentaminen – myös silloin, kun tilanne on vaikea ja päätökset kovia 
  • Kokonaisuuksien hallinta/hahmottaminen – en ratko yksittäisiä ongelmia, vaan varmistan, että ratkaisut tukevat isoa kuvaa – organisaation strategisia tavoitteita 
  • Läsnä oleva, empaattinen ja tavoitteellinen johtajuus – kuuntelen, kysyn, perustelen ja sitoutan – empaattisesti mutta määrätietoisesti. Saan aikaan luottamuksellisen ilmapiirin, jossa päästään nopeasti pintaa syvemmälle. 
  • Monipuolinen johtajakokemus: yksityiseltä ja julkiselta sektorilta, mukaan lukien viiden vuoden kokemus kaupungin johtoryhmästä. 
  • Kokemuksella vaikuttavuutta – kun muutos tarvitsee suunnan ja suunnitelman 

Tuon nopeaa arvoa tilanteisiin, joissa tarvitaan selkeyttä, suunnitelmallisuutta ja inhimillistä otetta – myös vaikeissa muutoksissa. 

Konkreettista vaikuttavuutta 

Juristitaustani on supervoimani. Se tuo ainutlaatuisen kyvyn hahmottaa juridisia riskejä ja mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämisessä – erityisesti muutostilanteissa. 

Yksi tuore esimerkki interim-roolistani on muutosneuvotteluprosessin läpivienti asiakasyrityksessä. Vastasin koko prosessin fasilitoinnista ja etenemisestä, sparrasin johtoa ja esimiehiä viestinnässä sekä toimin linkkinä myös ulkomaalaisen omistajan suuntaan. Tärkeintä oli rakentaa luottamusta molempiin suuntiin – niin, että vaikeatkin päätökset voitiin toteuttaa mahdollisimman inhimillisesti ja juridisesti kestävällä tavalla. Lopputuloksena oli prosessi, joka vietiin läpi juridisesti oikein ja inhimillisesti kestävällä tavalla – niin, että myös ”kärsivä osapuoli” koki tulleensa kuulluksi.  

Milloin minut kannattaa kutsua mukaan? 
  • Kun organisaatiossa on muutostarve tai strateginen käännekohta  
  • Kun tarvitaan prosessien ja toimintamallien arviointia ja uudistamista  
  • Kun halutaan juridisesti varmaa ja ihmisläheistä muutoksen johtamista 
Tapani toimia muutoksessa 
  • Analyyttinen ja kuunteleva lähestymistapa 
  • Tavoitteellinen ja ratkaisukeskeinen sparraus ja selkeä suunnan näyttäminen 
  • Luottamuksen rakentaminen vuorovaikutuksen kautta – myös haastavissa tilanteissa  
  • Kumppanuus, joka mukautuu tilanteeseen 

Johtajuus, joka jää elämään 

Onnistumiseni mittari on se, että organisaatio kokee tavoitteen saavutetuksi – ja jatkaa kehitystyötä myös sen jälkeen, kun oma roolini on päättynyt. Toimin tilanteen mukaan tekijänä, sparraajana tai strategisena kumppanina – ja joskus myös hiljaisena ”organisaatiokuiskaajana”, joka rakentaa luottamusta vuorovaikutuksen kautta. 

  • Tekijänä, kun tarvitaan nopeita toimenpiteitä 
  • Sparraajana, kun organisaatio kaipaa tukea päätöksenteossa 
  • Strategisena kumppanina, kun rakennetaan uutta suuntaa 

Katse tulevaan – Tulevaisuuden interim-johtajuus ja juridisen alan uudistaminen 

Uskon, että interim-johtajuus on tulevaisuudessa yhä useammin täsmäratkaisu kriittisiin tilanteisiin –  hands-on-johtamista, jossa kokemus, läsnäolo ja kyky johtaa edestä ovat keskiössä. Haluan tuoda kokemukseni organisaation käyttöön ja varmistaa, että asiat etenevät myös sen jälkeen, kun itse poistun näyttämöltä. Interim-johtajuus on Suomessa vielä kehittyvä kenttä – haluan olla mukana rakentamassa sen brändiä ja laajentamassa käyttöä myös juridisen ja HR:n kaltaisille alueille. 

Samalla haluan olla mukana uudistamassa juridisen alan toimintamalleja: siirtymistä tuntiperusteisesta laskutuksesta kohti lisäarvon tuottamista ja vaikuttavuutta. Tekoäly voi hoitaa perusjuridiikan – mutta ihmisen arviointikyky, empatia ja kokonaisuuden ymmärrys ovat korvaamattomia.   

Interim-johtaja ei ole viimeinen oljenkorsi – vaan täsmäase, joka kannattaa ottaa mukaan jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Aikainen osallistuminen tuo tehokkuutta, vähentää riskejä ja mahdollistaa paremman lopputuloksen. 

Yksi oivallus

Rakastan tilanteita, joissa saan sovittaa palapelin palat kohdilleen – niin, että kokonaisuudesta syntyy selkeä ja toimiva kuva. Se hetki, kun organisaatio näkee suunnan ja uskaltaa kulkea sitä kohti, on työn parasta antia.  

Tarvitsetteko kokeneen johtajan muutoksen tueksi – juridisella ja inhimillisellä otteella?

Ota yhteyttä, niin jutellaan tilanteestanne.

    Yhteydenotto

    Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

    Katso kaikki yhteystietomme