Olenko muutakin kuin vain rooli ja titteli?

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.

”He who knows others is wise; he who knows himself is enlightened”
-Lao Tzu

Sanotaan, että viisas johtaja tuntee ja tunnistaa ihmiset ympärillään. Hän on tiedostava ja reflektoiva. Hän johtaa esimerkillään ja tavoittelee yhteistä hyvää. Inspiroiden, kannustaen, valmentaen johdettaviaan menestykseen ja itsensä ylittämiseen. Hän rohkaisee, motivoi ja ymmärtää johdettaviaan. Onko tällaisia johtajia oikeasti olemassa vai ovatko nämä vain korulauseita johtajuudesta?

Jotta voi johtaa muita tiedostaen, inspiroiden ja rohkaisten kohti menestystä ja itsensä ylittämistä, tulee ensin tuntea aidosti itsensä. Koen, että johtamisen kannalta kaiken ytimessä on johtajan itsetuntemus. Jos en tunne itseäni, en voi johtaa itseäni, miten silloin voisin johtaa muita? Ensiaskel on siis tuntea itsensä ja siten oppia johtamaan itseään. Vasta sen jälkeen voi alkaa kasvattamaan ihmistuntemustaan ja alkaa aidosti johtaa muita.

Mitä on itsetuntemus?

Itsetuntemusta kuvataan kykynä tiedostaa omia ajatuksiaan, tunteitaan, tarpeitaan ja toiveitaan, vahvuuksiaan, kehityskohteitaan, arvojaan sekä uskomuksiaan. Itsetuntemus on myös sitä, että tunnistaa oman käytöksensä taustalla toimivia vaikuttimia. Tärkeää on huomioida, että itsetuntemus on kykyä erottaa nämä ulkomaailmasta sekä toisten ajatuksista, tunteista ja tarpeista. (Mieli RY, 2021) Itsetuntemus on siis subjektiivinen näkemys siitä, millainen olen. Mikä on kaikki, mikä tekee minusta minun?

”Johtamista ei voida mitenkään tarkastella kokonaisvaltaisesti ilman että tarkastellaan johtajan itsetuntemusta. Johtaminen ei ole vain rooli, tehtävä tai toimintatapa, vaan se on kokonaisuus ajattelua, tunteita, käyttäytymistä, tekoja ja toimintatapoja, jotka pohjautuvat omaan persoonaan – ja kokemukseen itsestä ihmisenä.” (Moninaisuuden johtaminen 2016)

Koska pysähdyit miettimään johtajuutta?

Maailma ympärillämme on ollut valtavien kriisien kourassa viimeiset vuodet, olemme olleet työelämän murroksen äärellä ja useat meistä ovat tarponeet päivät vain selviytyäkseen työtaakasta ja johtajuuden haasteista, jota alati muuttuva työympäristö on vaatinut. Olemme sopeutuneet ja eläneet samalla nopeiden muutosten pyörremyrskyssä.

Viime aikoina olen kuullut useasti sanottavan, että ei ole ollut aikaa pysähtyä miettimään itseään ja omaa johtajuuttaan. Muutoksen jatkuvuus on saanut monet pohtimaan, olenko enää edes tietoinen omista tavoistani ja kyvyistäni taiteilla johtajuuden nuoralla.

Johtamistyö on haastavaa

Se nostaa esiin niin vahvuutesi kuin keskeneräisyytesi. Se haastaa ja palkitsee. Se on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, jos näin haluat. Johtajuus tarjoaa tilaisuuden tarkastella itseään ja jatkuvasti muokata käsitystä itsestään sekä persoonastaan.

Uskon, että mitä syvemmälle sukellat itseesi, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on vaikuttaa tietoisesti itseesi ja toimintaasi. Avaat itsellesi mahdollisuuden johtaa paremmin niin omaa aikaasi, energiaasi kuin huomiosi suuntaa kohta tavoitteita.

Suhde omaan itseesi näyttäytyy vahvasti omassa tekemisessäsi. Millainen suhde minulla on itseeni? Olenko arvosteleva ja ankara itselleni? Kannustanko itseäni, olenko positiivinen ja kasvuun uskova? Itsetuntemus syntyy ja kehittyy suhteessa muihin ja siihen, kuinka olemme tulleet kohdelluiksi, kohdatuiksi.

”Itsetuntemus ei ole faktaa, vaan se on subjektiivinen näkemys ja tulkinta omasta arvosta ja hyvyydestä.” (Moninaisuuden johtaminen, 2016)

Millainen sinä sitten olet johtajana?

Miten kuvailisit itseäsi? Koska olet viimeksi pohtinut omaa johtajuuttasi ja sitä mistä se kumpuaa? Anna itsellesi aikaa ja ota pieni hetki pohtiaksesi, mikä on juuri sinun visiosi johtamisessa, mikä on sinun tavoitteesi ja mistä se kumpuaa. Pohdi, mikä on tehtäväsi johtajana, mikä on sinun johtajuutesi missio.

Käännä katseesi siihen, millainen olet. Millainen on sinun persoonallisuutesi, millainen on sinun tapasi toimia ja ajatella. Tiedosta omat toiveesi ja tarpeesi, vahvuutesi ja heikkoutesi sekä omat olettamuksesi ja uskomuksesi. Pohdi mitkä arvot ohjaavat toimintaasi johtamistyössä. Mikä ohjaa sinua kohti tavoitteitasi niin työssä kuin arjessa.

Niin jokainen liiketoiminta kuin johtajakin tarvitsee arvopohjan mille perustaa sekä vision ja mission, joka ohjaa suuntaa. Suunnalla ja arvoilla ei kuitenkaan tehdä mitään ilman syvällistä ymmärrystä siitä miksi nämä asiat merkitsivät juuri sinulle. Muista siis, sinä olet tärkeä.

Anna itsellesi aikaa tutustua itseesi ja omaan johtajuuteesi.

”Your beliefs become your thoughts, your thoughts become your words, your words become your actions, your actions become your habits, your habits become your values, your values become your destiny.”
-Mahatma Gandhi

Yhteydenotto

Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

Katso kaikki yhteystietomme