Johdon valmennus

Valmennamme yksilöt, johtoryhmät, tiimit ja organisaation kohti tavoitteita.

Valmennuksia jotka muuttavat tekemistä

Valmennuksemme perustuvat yhdistelmään vahvaa omaa näkökulmaa ja ammattitaitoa sekä kunkin asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä ratkaisuja.

Valmennuspalvelumme kattaa sekä yksilöiden että tiimien ja ryhmien tarpeet. Me vahvistamme tiimin yhteishenkeä, autamme muutoksen läpiviennissä ja kehitämme yksilöiden ja oganisaatioiden muutoskyvykkyyttä. Tutustu valmennusvaihtoehtoihimme tarkemmin. Meillä on näyttöä ja kokemusta vaativista valmennuksista, erikokoisista työyhteisöistä ja yrityksistä.

Valmennuksia, jotka muuttavat tekemistä – pysyvästi

Uskomme siihen, että valmennusten tavoitteena on aikaan saada muutos. Joskus muutos koskee valmennukseen osallistuvaa, tai joskus valmennus koskee tulevaa muutosta. Valmennusten onnistumista mitataan usein vaikutuksen pysyvyydellä. Jotta tähän päästään, vaaditaan ammattimainen valmentaja, selkeä tavoite, sopivasti yhteisiä hetkiä ja aikaa ajatella näiden hetkien välissä. Me tuomme kolme ensimmäistä, viimeinen tulee kaupan päälle. Olemme toteuttaneet vuodesta 2011 lähtien satoja muutokseen tähtäävää valmennusta. Siksi olemme ylpeitä esitellessämme alla olevat valmennuspalvelut.

Tuocon Oy lyhyesti

Tuocon on 2010 perustettu suorahaku- (headhunting), ulkoistus- (interim) ja outplacement-palveluita sekä johtamisen valmennuksia tarjoava henkilöstöpalvelualan yritys. Liikevaihtomme oli 2022 1,7 miljoonaa euroa ja toimimme valtakunnallisesti seitsemällä paikkakunnalla. Meillä on toimipisteet Vantaalta Rovaniemelle, ja Turusta Imatralle. Tunnetuin palvelumme on laatutakuulla varustettu suorahaku, joita teemme vuosittain reilusti toistasataa. Yrityksen toimitusjohtajana toimii Johanna Eskola. Yrityksen omistus on sataprosenttisesti suomalainen.

Haluatko kuulla lisää tuloksistamme? Ota yhteyttä

Olemme sinuun pian yhteydessä. Yhteydenotto menee Johanna Eskolalle ja Jouni Saariselle. Heistä nopeampi on sinuun yhteydessä tänään tai viimeistään heti seuraavana arkipäivänä.

    Johanna Eskola Tuocon (light web)

    Johanna Eskola

    Jouni Saarinen

    Yhteydenotto

    Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

    Katso kaikki yhteystietomme