Toimitusjohtajan jouluinen tervehdys

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.

”Kohta on erilaisuuksien vuosi 2020 saatettu päätökseen.” Näin aloitin tervehdyksen kaksi vuotta sitten Tuoconin uutena toimitusjohtajana. Nyt kaksi vuotta myöhemmin voisin kaiketi todeta, että niin sitä olisi voinut aloittaa myös 2021, sekä vuoden 2022 tervehdyksen. Enpäs olisi arvannut palattuamme jälleen yrittäjiksi kilpailukiellon päätyttyä, minkälaiset asiat ovat pöydälläni vaikuttamassa uuden ostamamme yrityksen kasvuun ja kehittämiseen.

Joulukuu on itselleni työelämässä aina edustanut aikakautta, jossa on vedetty yhteen edellinen vuosi ja laitettu suunnitelmat kirjoihin ja kansiin seuraavalle vuodelle.

Vuosi 2022

Tuoconin osalta, kun katson peruutuspeiliin, näen meidän tekemisessämme valtavan kehittymisen, josta voimme tuoconilaisina olla enemmän kuin ylpeitä. Niin ihmiset kuin asiat ympärilläni ovat menneet huimasti eteenpäin. Olemme toteuttaneet vuoden aikana yli 100 suorahakua onnistuneesti ja aina pörssiyhtiön toimitusjohtaja positioista hyvin erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Olemme ottaneet Tuoconissa myös käyttöömme palautteen keräämisen kaikilta kandeilta, jotka osallistuvat rekrytointiprosessiin. Tämä siis tarkoittaa myös niitä, jotka eivät ole tulleet ks. positioon valituiksi. Ja jos jostain, niin näistä alla olevista palautteista voin olla ylpeä.

” Kontaktoija oli todella ammattilainen. Paras rekrytointikokemus urani aikana. Kaveri oli todella avoin, rauhallinen ja ammattitaitoinen.”

”Kiitos konsultille aivan ensiluokkaisen hyvästä työstä. Hän on johtanut rekrytointiprosessia ammattitaitoisesti eteenpäin. Haastattelutilanteissa konsultti on luonut lämminhenkisen ilmapiirin sekä tuonut hienosti haasteltavan vahvuuksia esiin.”

”Hyvä rekrytoija ja arvostan, että pitää tilanteen tasalla, oli palaute asiakasyritykseltä jatkoon tai ei jatkoon.”

Valmennuksissa olemme päässeet näkemään useita erilaisia johtoryhmien kokoonpanoja hyvin eri toimialoilta, joissa on syntynyt mitä upeampia oivalluksia niin yksilötason kehittymisen, kuin koko johtoryhmätyön kehittämisen kannalta. Haluan vielä nostaa esiin tämän ajan merkitykselliset työelämän soturit – lähiesihenkilöt- heistä muodostuu usein organisaation pitovoimatekijä. Onneksi yhä useammat organisaatiot ovat myös tämän tunnistaneet ja panostaneet heidän niin managementin kuin leadershipin kehittämiseen.

Voidaan myös todeta, että ainut asia mikä on työelämässä pysyvää, on muutos. Tätä muutosta tukemaan ja asiakkaidemme äkillisiä tilanteita helpottamaan olemme vahvistaneet meidän Interim – ja vuokrajohtajien verkostoa. Ihan mahtavaa, että Suomikin tulee perässä tämän palvelun kanssa. Uskon että tulevaisuudessa Interim- ammattilaiset muodostavat paljon suuremman joukon meidän työvoimastamme kuin mitä se on tällä hetkellä. Jos haluat, voit lukea mielenkiintoisen interim-casen täältä.

Muutoksia on näkynyt myös muualla. Tänä vuonna, ehkä myös valitettavasti, meidän outplacement – ja muutosturvapalvelu on nostanut selkeästi osuuttaan. Nämäkin haastavat tilanteet, hoidettuna ammattitaitoisesti ja yksilöä tukien, voivat lopulta pienen ajankuluttua olla juuri se, mitä myös yksilö tarvitsi, että uskalsi ottaa askeleen kohti omaa unelmatyötään. On etuoikeus, että olen saanut näitä tilanteita olla todistamassa useamman kerran.

Peruutuspeilistä seuraavaan vuoteen 2023

Tästä päästäänkin siihen, kun katsotaan vuoteen 2023. Tuocon jatkaa valittua kasvustrategiaa noudattaen asiakaslupaustaan voitokkaiden edelläkävijöiden puolesta. Tuocon tutkii ja ymmärtää työelämän menestysvaatimuksia yhdistäen tiedon ja tunteen kumppanuudeksi, joka luo parempaa ja voittavaa työelämää. Linkki videoon.

Kuuntelin syksyllä metsässä sieniä keräillen kirjaa Helena Åhmanin ”Keskusteluälykkyys painetilanteissa”. Tästä jäi itselle erityisesti mieleeni pohdinnat elämän kolmeen suureen kysymykseen:

1.Onko minulle selvää, mitä yritän sanoa tai tehdä?

2.Sanonko tai teenkö varmasti sitä, mitä luulen?

3.Onko sillä, mitä teen, varmasti merkitystä jollekin: ihmisille, itselle, yhteiskunnalle – onko se tekemisen arvoista?

Itselleni näiden kysymysten vastaukset ovat selkeitä arvoja ja motivaattoreita, jotka kannustavat minua aina tekemään sen 2 mm enemmän ja paremmin. Toivottavasti niin sinulla ja edustamallasi yrityksellä on vastaukset näihin ja niistä on viestitty koko organisaatiolle. Silloin on nimittäin helppo jatkaa vuoteen 2023!

Pian on hyvä hengähtää ja laskeutua joulun viettoon. Antaa aikaa lähimmille ja ladata akkuja. Haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa joulua sekä menestyksekästä vuotta 2023.

Johanna

Yhteydenotto

Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

Katso kaikki yhteystietomme