Osa kandidaateista on jopa valmiimpia ottamaan riskejä uransa suhteen, kuin ennen pandemiaa ja yrityksissä mietitään jo kuumeisesti, mihin suuntaan henkilöstöä tulisi kehittää.


Osa kandidaateista on jopa valmiimpia ottamaan riskejä uransa suhteen, kuin ennen pandemiaa ja yrityksissä mietitään jo kuumeisesti, mihin suuntaan henkilöstöä tulisi kehittää.

10 v. juhlavlogissa kohtaavat ensimmäiset ja tulevat kymmenen vuotta! Miten Tuoconista tuli asiakkaiden kiittelemä, luotettava kumppani ja mistä kiihdytetään seuraavien kymmenen vuoden aikana vankkaan kasvuun?
Kun tiedämme, että koettu turvallisuus erottaa menestyjät muista, miksi epäonnistumme niin usein? Miksi voittaminen on niin vaikeaa? Johanna avaa blogissa, miten turvallisuutta johdetaan Tuoconilla.

Onnistunut suorahaku on sopiva yhdistelmä rohkeutta, ammattitaitoa ja luottamusta.

Tämänkertaisen blogin inspiraationa toimi pohdinta siitä, mikä saa ihmiset, ammattilaiset, ne parhaat henkilöt hakeutumaan juuri tiettyyn työhön ja tiettyyn organisaatioon? Vaikka ammattilaisen ei kannattane tätä tunnustaa, tuurilla on aina roolinsa onnistuneissa urakäänteissä, joskin tuurin vaikutusta voidaan vähentää kovalla työllä ja ammattitaidolla. Mutta mitä houkuttelevuuden eteen on tehtävissä? Sanaa ”murros” on viljelty kaikkialla jo pitkään, eikä […]

Työn mielekkyys on asia, jota usein pohditaan loman jälkeen töihin palatessa. Teenkö sellaista työtä, jota oikeasti haluan tehdä? Työn merkityksellisyys, työn ilo ja työssä kehittyminen ovat asioita, jotka koetaan tärkeinä mittareina pohtiessa tarjoaako nykyinen työ itselle riittävästi sitä, mitä kaipaa. Yhteistyökumppanimme työpsykologi Lilli Sundvik pohti aihetta kanssani. Lomaltapaluu on oiva hetki katsoa omaa työtä ja työympäristöä tuorein […]

Tuoconin toimintaa ohjaava arvo kaikessa tekemisessämme on ihmisten kunnioitus. Tämä pätee kaikkien kohtaamiemme ihmisten kohdalla. Edustamme aina myös toimeksiannon antanutta yritystä. Omalla toiminnallamme on merkittävä rooli siinä, millainen mielikuva potentiaaliselle kandidaatille syntyy mahdollisesta tulevasta työnantajastaan. Työmme keskiössä ovat asiakkaamme ja rekrytointien kohdalla kandidaatit, joita lähestymme. Haluamme panostaa kandidaattikokemukseen koko rekrytointiprosessin ajan ja sen jälkeenkin. Tavoitteenamme […]

”Suutarin lapsella ei ole kenkiä” pitää valitettavan usein paikkansa, emmekä ole halunneet sen olevan totta meillä Tuoconissa. Palaamme säännöllisin väliajoin perusasioiden äärelle tarkastelemaan Insights Discovery -persoonallisuusprofiileita. Profiilien pohjalta pääsemme hiomaan vuorovaikutusta, viestimään keskinäisistä odotuksistamme ja päivittämään pelisäännöt. Näihin teemoihin palataan ainakin tilanteessa, jossa liiketoiminta tai tiimin kokoonpano olennaisesti muuttuu, eli syntyy myös uusia rooleja sekä […]

Outplacement on muutosturvan ohella yleisimmin käytetty termi kuvaamaan irtisanotun työntekijän työllistymistä edistävää ja tukevaa valmennusta ja koulutusta. Muutosturvasta säädetyn lain ehtojen täyttyessä yritys on velvollinen tarjoamaan ohjausta irtisanotulle. Ei kuitenkaan ole ollenkaan samantekevää, mihin tuon pakollisen panostuksen käyttää. Alalla on varsin kirjavasti tarjontaa, mikä on toki hyvä, ovathan urat ja ihmisetkin keskenään erilaisia. Hyvä muutosturva tai outplacement-valmennus […]