Kehityskeskustelu? – Kyllä!

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.
Kehityskeskustelu Tuocon

Blogini teemana on kehityskeskustelu. Miksi teemaksi tämä? Siksi, koska koen tämän teeman tärkeäksi ja harmittaa kuulla liian usein siitä, miten turhia käydyt kehityskeskustelut ovat.

Jo pelkkä sana, kehityskeskustelu, jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mutta – oltiin termistä mitä mieltä tahansa, asia itsessään on tärkeä. Kehityskeskustelu on yksi tärkeimmistä ja voimakkaimmista johtamisen työkaluista, joita esihenkilöllä on työkalupakissaan. Kehityskesksutelu on johtamisen työkalu, johon esimies voi itse vaikuttaa. Parhaimmillaan käydyt kehityskeskustelut tukevat organisaation hr-strategiaa ja ovat siten aidosti osa johtamisen vuosisuunnittelua. Yleisimmin kehityskeskusteluissa käydään läpi nykytilannetta, peilataan suoriutumista asetettuihin tavoitteisiin, asetetaan uudet tavoitteet, suunnitellaan lyhyen ja pidemmän aikavälin ammatillisen kehittämisen tavoitteet ja keinot, keskustellaan työhyvinvoinnista ja työssä onnistumisesta sekä mahdollisista haasteista. Kehityskeskustelun tärkeä osa on myös palautteen antaminen puolin ja toisin, myös rakentavan palautteen.

Kehityskeskusteluun ei tulla käsi heilutellen

Kehityskeskusteluun valmistaudutaan aina. Kumpikin osapuoli valmistautuu. Keskustelulle varataan riittävästi aikaa, rauhallinen ympäristö tukee onnistumista. Keskustelu voidaan tehdä Teamsinkin välityksellä, keskustelu voidaan käydä myös yhdessä ulkona kävellen. Tapoja on monia. Systemaattisuus, joka voi tarkoittaa tiheyttä eli sitä, kuinka usein keskustelu käydään sekä mallia, joka keskustelua ohjaa, tuo keskusteluun seurattavuutta ja tehokkuutta. Tavoiteasetannan ja seurannan systemaattisuus on kehityskeskustelun ytimessä.

Kehityskeskusteluiden lisäksi organisaatioissa käydään keskustelua ja dialogia jatkuvasti. Esihenkilön ja johdettavan välinen jatkuva vuorovaikutus on tärkeää – sitä tarvitaan, mutta se on eri asia, kun kehityskeskustelu. Kehityskeskusteluita käydään kerran, kaksi tai neljä kertaa vuodessa, niitä voidaan jopa käydä kuukausittain. Organisaatiot ohjeistavat toimintatavat niin, että ne sopivat muuhun toimintaan. Useat organisaatiot myös valmentavat sekä esihenkilöitä että johdettavia kehityskeskusteluiden läpikäymiseen.

Kehityskeskustelussa katse on enemmän tulevassa

Keskustelun aikana käydään läpi nykytilaa ja onnistumisia sekä haasteita. Pääpaino kannattaa pitää tulevassa. Mitä tavoitteita tulevaisuuteen? Mitkä toimet ja tehtävät tukevat tavoitteiden saavuttamista? Mitä osaamista tarvitaan lyhyellä aikajänteellä? Mitkä pitkän aikavälin kehittämistavoitteet ovat?

Motivaatio ja työtyytyväisyys ovat tärkeitä teemoja, ja niistä on helppo puhua luottamuksellisessa keskustelussa.

Onnistuneen kehityskeskustelun ytimessä on aito dialogi, luottamus vallitsee keskustelijoiden välillä.

TOP 5 asiaa, jotka kuuluvat onnistuneeseen kehityskeskusteluprosessiin:

  1. Valmistaudu: aika, paikka, dokumentit
  2. Perehdy: tehtävät, tavoitteet ja suoriutuminen
  3. Poista häiriötekijät: sulje puhelin, valitse rauhallinen tila
  4. Ole aito, avoin ja kiinnostunut
  5. Selkeät yhdessä sovitut tavoitteet ja seuranta

Kehityskeskustelussa on niin paljon hyvää, mutta – huonoimmillaan siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Miksi se ei sitten toimi aina?

Syitä ja erityisesti tekosyitä on monia, kuten: ei ole ollut mitään hyötyä aiemminkaan, raskas prosessi, ei ole aikaa, huonot lomakkeet, täysin turha, epäselvä, johdettavat eivät halua, ei enää tätä päivää, hyödytön, keskustelut eivät johda mihinkään, jne. Usein kehityskeskusteluiden negatiivisuus liittyy muuhunkin tyytymättömyyteen ja huonoon ilmapiiriin. Syynä voi myös olla huono johtaminen tai sen puuttuminen kokonaan. Jos ei ole itse saanut kokea hyvää kehityskeskustelua, niin haluaako jatkaa tätä ikävää kierrettä, vai oletko se sinä johon ikävien kokemusten kierre pysähtyy? On oma valinta tehdä toisin, vetää parempia kehityskeskusteluita. Valinnan jälkeen omaa kehitystä voi nopeuttaa vaikkapa hyödyntämällä erilaisia valmennus-palveluita.

Jos haluat epäonnistua kehityskeskustelussa, toimi näin:

  1. Älä valmistaudu, äläkä varaa tilaa etukäteen
  2. Tule kehityskeskusteluun myöhässä
  3. Näytä kiireiseltä ja tosi tärkeältä – hoida samaan aikaan muita tehtäviä
  4. Käännä keskustelu itseesi ja omaan työkuormaasi, kerro kuinka stressaantunut olet
  5. Torju johdettavasi ehdotukset, kuuntelematta niitä edes loppuun

Me kaikki olemme samaa mieltä, että edellinen lista ei edesauta kehityskeskustelua ja sen perimmäistä tarkoitusta. Miksi sitten kuitenkin toimimme edellä mainitulla tavalla?

Rehellisesti sanottuna, tuntuipa tosi pahalta kirjoittaa tuota jälkimmäistä listaa.  Toisaalta se tuli aika helposti, omia kokemuksia – molemmilta puolin pöytää – myös omalta kohdalta löytyy. Ehkä siksi on ollut niin helppoa kertoa meidän Tuoconin johtamisen valmennus-palveluista, niissä käydään läpi mm. onnistuneen kehityskeskustelun ainekset.

Kati Tanninen, D.Sc. (Econ)

Yhteydenotto

Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

Katso kaikki yhteystietomme