Jokainen riittävän pitkään esihenkilönä tai pomona toiminut on kohdannut tilanteen, jossa luottopelaaja jättää tehtävänsä. Onko tuolloin kysymyksessä epäonnistuminen vai pitäisikö olla ylpeä – olenhan tukenut tiimiläiseni kasvua ja rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin. Lähtemisen todellisia syitä voi olla vaikea selvittää, mutta tutkimustiedon pohjalta voimme pelata todennäköisyyksillä. Valtaosa työntekijöistä todellakin vaihtaa työpaikkaa kehittyäkseen urallaan eteenpäin. Riittävä liikkuvuus ja kehityshalukkuus onkin toisaalta voima, joka pitää yrityksen tai tiimin kulttuurin ”hengissä”.
Lähes yhtä tärkeitä syitä ovat joustavuus työssä esim. työaikojen ja sijainnin osalta yhdessä palkan kanssa. Silläkin uhalla, että leimaudun hieman sentimentaaliseksi, totean, että palkka ei ole koskaan pelkkää palkkaa. Mahdollisuus joustoihin työssä ja palkan tasonnosto viestivät työntekijälle myös arvostuksesta ja siitä, että hänet huomioidaan yksilönä. Tämän viestimiseen on muitakin keinoja, kuin työn joustot ja palkkakehitys, mutta keinojen tunnistaminen vaatii yksilön kuuntelemista ja tilanteeseen tutustumista. Samasta syystä ”muut arvostusta osoittavat seikat” on huono monivalintakyselyn muuttuja ja vastausvaihtoehto. Onko siis kyse siitä, ettemme osaa työntekijänä pyytää ja työnantajan edustajana tarjota muuta?
Eräässä kyselyssä kolmen tärkeimmän pitävän voiman joukossa oli ” Tehtävien vastaavuus koulutukseen ja osaamiseen”. Toivomme työltä haasteita ja mahdollisuuksia onnistua. Toivomme painetta kehittyä, mutta emme välttämättä kaipaa painetta onnistua (kaikessa). Pelisilmällä varustettu johtaja tutkii riittävästi joukkuetta ja pyrkii jakamaan tehtävät vahvuusalueiden mukaan. Kun tiimiläinen kasvaa ulos nykyroolistaan, taitava johtaja joko ohjaa uusiin haasteisiin tai tunnistaa tehtäviä, jotka haastavat tätä. Laakereilleen ei kuitenkaan kannata jäädä lepäämään, sillä huippupelaajalle on kysyntää muissakin joukkueissa.
Jotakin suomalaiskansallista ja riipaisevaa on siinä tavassa, jossa työntekijän arvostusta osoitetaan vasta eron hetkellä: ” Etkai sä voi lähteä, me tarvitaan sua! Jos se on palkasta kiinni, niin kyllä me jotain keksitään!”. Tunnelma on kuin hautajaisissa – vainajasta keksitään paljon kaunopuheista sanottavaa, jota ei osattu tai uskallettu kertoa henkilölle itselleen. Jotta tämän kertainen blogi ei olisi pelkkää paatoksellista viisastelua, päätän sen lupaukseen. Aion kertoa kollegoilleni tulevina työpäivinä siitä, mitä heidän toiminnassaan ja työkaveruudessaan arvostan ja miksi en halua heitä menettää. Haastan sinut mukaan, jos ei muuten, niin pikkujoulutunnelman tarjoamassa kollektiivisessa hurmoksessa lyömään kaveria selkään: ”Sä oot Rantunen hyvä työkaveri!”, kuten meillä Suomessa on tapana.
Kyselyiden lähteet: monster.fi ja ytk-yhdistys.fi
