Huippu-urheilu ja strateginen johtaminen

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.
Sami Mustonen Tuocon valmennus

Oletko koskaan ajatellut, minkälaista johtamista ammatti huippu-urheilun parissa vaatii? Oma kokemukseni maailman absoluuttisella huipulla urheilemisesta ja valmentamisesta on vahva yli 20 vuoden kokemuksella urheilijan ja valmentajan rooleissa. Voitin urheilu-urallani kumparelaskussa olympiapronssia ja kaksi MM-mitalia sekä menestyin maailmancup-kiertueella. Urheilu-uran ohella opiskelin johtamisen maisteriksi, jonka jälkeen olen toiminut esihenkilö-, johto- ja rekrytointitehtävissä. Tällä kerralla valitsin näkökulmaksi unelmien voittamisen sekä siihen sisältyvän strategisen johtamisen ja yhteistyön merkityksen. 

Unelma = Visio

Unelmia voitetaan, tavoitteita saavutetaan. Unelma aktivoi päämäärätietoista toimintaa ja luo pohjan intohimolle, joka ohjaa ihmisen tekemään kaikkensa voittaakseen unelmansa. Itse olen kiteyttänyt intohimon seuraavasti: Pelkkä halu ei riitä, vaan intohimo koostuu sisäisestä palosta yhdistettynä asenteeseen, sinnikkyyteen ja ripaukseen onnea. 
 
Huippu-urheilun kontekstissa liikunnallinen lahjakkuus auttaa, mutta sekään ei ole välttämättömyys, vaan asenne ratkaisee. Moni urheilija haluaa maailman parhaaksi, mutta onko intohimon taso riittävän korkealla, jotta tavoite saavutetaan. Intohimo on mielen tila, jossa epäilemiselle ja epäröinnille ei ole tilaa. Unelman voittamiseksi käännetään kaikki kivet ja kannot. Sama eetos pätee yritysjohtamiseen. Pitää uskaltaa unelmoida. Unelmat ruokkivat toimintaa vision tavoin. Vision pitää olla selkeä sekä itselle että organisaation muille jäsenille. Näin yhteinen unelma realisoituu ja ohjaa toimintaa kollektiivisesti oikeaan suuntaan. 


Strategia 

Unelman voittaminen vaatii määrätietoista ja pitkäjänteistä tekemistä. Ammattimainen urheilu-ura alkaa lähes aina harrastuksesta. Harrastaminen voi olla jo suunnitelmallista, mutta ei välttämättä niin tavoitteellista. Toki huippu-urheilun kannalta on tärkeää, että lajin perustaidot on opeteltu hyvissä ajoin yhdistettynä monipuoliseen liikuntaan. Myöhemmässä vaiheessa urheilu muuttuu kilpaurheiluksi ja lopulta huippu-urheiluksi. Kilpaurheilu on jo tavoitteellista toimintaa, jota ohjaa suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus. Tässä kohtaa on huomioitava, että kilpaurheilu vaatii jo strategista suunnittelua, jossa määritetään, millä keinoin asetettu tavoite saavutetaan ja mitkä ovat välitavoitteet lopulliseen tavoitteen saavuttamiseksi. 

Huippu-urheiluvaiheessa keskittyminen on jo tiukasti pitkän ja lyhyen aikavälin strategisessa suunnittelussa. Esimerkiksi olympialajeissa eletään olympiadisykleissä, mikä tarkoittaa pitkän aikavälin suunnittelua neljän vuoden päähän sijoittuvaan h-hetkeen, jossa kaikki osaaminen ulosmitataan olympia-areenalla. Lyhyen aikavälin suunnittelussa laskeudutaan kuukausi-, viikko-, päivä- ja tuntitasolle. Arkitekemisellä on ratkaiseva merkitys pitkän aikavälin tavoitteen saavuttamisessa. Näin strategia on jalkautunut konkretian tasolle. 

Muutos

Edellisessä kappaleessa esitin, kuinka sujuvasti ja suoraviivaisesti unelmia voitetaan. Näinhän se ei useinkaan etene. Huippu-urheilu on armotonta puuhaa, jossa unelma saattaa murentua tuhannesosasekunneissa. Näihin hetkiin ei voi valmistautua, vaikka kuinka olisi pyrkinyt ennakoimaan ja valmistautumaan kaikkiin kauhuskenaarioihin. Loukkaantumiset, sairastumiset ja muut ennalta-arvaamattomat haasteet ovat niitä tekijöitä, jotka vaativat muutoskyvykkyyttä. Ilman huolia ja haasteitakin voi käydä niin, ettei välitavoitteisiin päästä, joten tilannearviointi ja suunnan muutos on tässäkin tapauksessa ajankohtaista. Aivan kuten korona tai Ukrainan sota ovat ulkoisia ja ennakoimattomia tapahtumia, joiden myötä on tehtävä strategisia muutoksia syntyneen haasteen taklaamiseksi. 
 
Huippu-urheilussakin muutosjohtamista tapahtuu monella tasolla. Ulkoilmalajeissa se voi olla esimerkiksi sää, joka keskeyttää tai siirtää kilpailua. On pystyttävä siinä hetkessä orientoitumaan tilanteeseen ja keskittymään uuteen tilanteeseen.  Kyseessä voi olla juuri se tapahtuma, joka antaa mahdollisuuden unelman voittamiseen.  ”The kisa”, jonka eteen on tehty vuosia töitä. Loukkaantumiset, erityisesti vakavat sellaiset, ovat haasteita, joiden vuoksi joudutaan tekemään muutoksia pitkän aikavälin strategiaan. Pahimmassa tapauksessa kuntoutus vie kuukausista vuoteen ja äärimmäisessä tapauksessa urakin voi olla ohi. 

Urheilu-ura ei ole eläkevirka ja se päättyy joka tapauksessa jossakin vaiheessa. Uran päättymisen jälkeiselle elämällekin tulisi olla unelma ja strategia olemassa, jotta siirtyminen työelämän seuraavaan vaiheeseen kävisi ilman suurempia kompastuksia. Huippu-urheilu, kuten johtaminenkin, on jatkuvaa jongleerausta strategiassa määriteltyjen raamien sisällä. On kyettävä tekemään nopeitakin liikkeitä, jotta pysytään unelmien polulla, eikä anneta kilpailijoille etumatkaa jahkailemalla. 

Yhteistyö 

Yhteistyöllä ja verkostolla on tärkeä merkitys. Yksilöurheilussakin tehdään tiimityötä menestymisen eteen. Kaukana ovat ne ajat, kun urheilija meni yksin metsään ja tuli sieltä yksin pois. Yksilöurheilija toki tavoittelee hyvinkin egoistisesti omaa menestymistä, mutta hänenkin taustatukenansa ovat joukkuekaverit, valmentajat, fysioterapeutit, psykologit, sponsorit, perhe ja monet muut tärkeät taustavaikuttajat. 

Oma lajini yksilöurheilussa oli erittäin tiivistä joukkuetyötä. Vuosittainen matkustuspäivien määrä vaihteli 180–200 vuorokauden välillä ja 90 prosenttia niistä ulkomailla, jolloin ei ole mahdollisuutta käydä kotona kilpailupäivän tai harjoituspäivän päätteeksi. ”Kotona hotellissa” odottivat joukkueen jäsenet, joiden kanssa on tultava toimeen, vaikka ei aina kiinnostaisikaan. Tämä oli erittäin opettavainen koulu erilaisten persoonien ja toimintamallien tunnistamisesta ja niiden kanssa yhteistyössä toimimisesta. Joukkueemme oli täynnä maailman huippuja, jotka kilpailivat toisiaan vastaan kilpailutilanteessa, mutta harjoitusleireillä sparrasivat toinen toistaan kovempiin suorituksiin. Jokaisella urheilijalla oli sama unelma ja tahtotila, mikä toisaalta helpotti päämäärätietoista toimintaa.  Parempien seurassa usein kehittyy tai ainakin on mahdollisuus siihen halutessaan. 

Samalla tavoin yritysjohtajankin tavoitteena on hankkia tarvittavia huippuosaajia ympärilleen. Kyvykkyyksien tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen mutkattoman yhteistyön kautta luo tärkeän pohjan kilpailukyvylle sekä unelmien voittamiselle myös liiketoimintaympäristöissä. 

Jos hyvät tarinat ja tuloksekas tekeminen kiinnostaa, niin minuun saa ja kannattaa olla yhteydessä. Rakennetaan yhdessä sinun menestystarina.

Ota yhteyttä

Jos sinua kiinnostaa vaihtaa muutama sana aiheesta tai johtamisen kehittämisestä, voit ottaa minuun yhteyttä esimerkiksi kätevästi alla olevalla lomakkeella. Vastaan vuorokauden sisällä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä.

    Yhteydenotto

    Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

    Katso kaikki yhteystietomme