Inspiroiva, ihmeellinen, Insights Discovery

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.
Insight Discovery värit Tuocon valmennus

Itseäni on aina kiehtonut psykologia ja olen lukenut paljon siihen liittyvää kirjallisuutta. Erityisesti minua kiinnostaa persoonallisuuden kehitys, klassinen nature versus nurture. Siinä pohtimista vähäksi aikaa. Ei mennä nyt kuitenkaan siihen, mutta totean että mikään ei ole mustavalkoista. 

Se, mikä ei myöskään ole täysin mustavalkoista, on Insights Discovery värienergioin kuvattuine persoonatyyppeineen. Kukaan ihminen ei ole ”vain” keltainen, punainen, sininen tai vihreä. Meissä kaikissa on näitä värejä, mutta se vaihtelee, että millä voimakkuudella ja missä järjestyksessä ne meissä esiintyy. Ja että kuinka ”syvälle pitää kaivaa” jotta tietyn värin ominaisuudet aktivoituvat.  

Olin mielissäni, kun saimme palveluvalikoimaamme Insights Discovery- valmennuksen. Ja erityisesti kun pääsimme itse valmentautumaan. Olin hämmästynyt kuinka tarkasti oma analyysini kuvasi minua.  

Insights Discovery avaa oven mitä mielenkiintoisimpaan asiaan ihmisyydessä, persoonallisuuteen. Se auttaa meitä ymmärtämään itseämme sekä muita paremmin. Sitä kautta voi päästä myös tutustumaan omiin ”sokeisiin kohtiin” eli niihin puoliin itsestämme, joita emme välttämättä ole itse tiedostaneet. Se tuo näkyväksi jokaisen väriyhdistelmän vahvuudet ja kehittämiskohteet sekä niiden arvon tiimille. Sillä on myös arvoa esimerkiksi johtamiseen: kuinka haluat johtaa tai tulla johdetuksi?  

Insight Discoveryn värimaailma

Meillä on jokaisella väreiltään vastakkainen persoonallisuustyyppi, jonka kanssa toimintatavat eroavat eniten. Yksi on nopeatempoinen ja suurpiirteinen, toinen on pohdiskeleva ja haluaa tarkat yksityiskohdat toimiakseen. Joku haluaa tehdä töitä omassa rauhassa ilman häiriötekijöitä, kun taas toinen nauttii toimiston hälinästä ja monista kohtaamisista. Jotta tässä kohtaa ei kompastu, valmennus tarjoaa hyvät eväät erilaisen toimintatavan kunnioittamiseen ja ymmärtämiseen. 

Ihmisten kohtaamisen tärkeys tulee tuskin koskaan vähentymään, ja se on tärkeää jokaisella elämän osa-alueella. Valmennuksen hyödyt eivät jää vain työelämään, vaan ne seuraavat mukanaan myös henkilökohtaisen elämän ihmissuhteisiin.  Insights Discoveryä voisi ajatella sekä peilinä että avaimena: peilistä näet itsesi ja avaimella pääset kurkkaamaan toisten persoonallisuuteen ja tapaan toimia.

Insight Discovery kokemuksia?

Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, kurkkaa vaikka Raision kokemuksia Insight Discoverystä osana valmennusta. Mielenkiintoista, eikö olekkin?

Yhteydenotto

Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

Katso kaikki yhteystietomme