Mitä laatu merkitsee sinulle – osa 2

Ihmiset ylittämässä katua Helsingissä.

Kirjoitin viime blogissani laadusta ja sen merkityksestä organisaatiossa. Tuolloin olimme juuri aloittamassa sisäisen koulutussarjan Tuoconin laatulupauksesta ja laadun merkityksestä työssämme. Tänään avaan teille, kuinka laatukoulutuksemme kirkasti organisaatiomme käsitystä siitä, mistä laatu muodostuu, miksi se on tärkeää ja miten itse yksilönä huomioin ja varmistan laadun työssäni.

”Hiomme omasta palvelustamme timantin, jolla voimme hioa asiakkaidemme yrityksistä timantteja.”

Meille työyhteisönä laatu on ennen kaikkea välittämistä lopputuloksesta. Aito välittäminen heijastuu laatuna läpi prosessien. Se myös nivoutuu asiakaslupauksien lunastamiseen sekä haluun kehittää ja kehittyä niin yksilönä kuin organisaationa. Välittämällä lopputuloksesta toimimme johdonmukaisesti ja pidämme sovitusta kiinni. Näin voimme olla ylpeitä työstämme ja varmistua laadukkaasta lopputuloksesta. Laatu on meille tärkeää, sillä se on tae tulevaisuudesta ja osa strategiaamme. Se on sidottu kaikkeen tekemiseemme ja meistä jokainen haluaa tehdä työtämme ammattiylpeydellä, joka kumpuaa laadukkuudesta. Näin onnistumme yhä uudestaan ylittämään asiakkaan ja kandidaatin odotuksia, luomme syvällistä asiakasymmärrystä ja tuotamme lisäarvoa. Ammattiylpeydellä voin todeta tässä jo onnistuneemmekin, sillä Tuoconilla on takana pitkiä asiakaskumppanuuksia, joista osa jopa vuosikymmenen takaa.

Laatukoulutuksemme oli kolmiosainen ja jokaisessa koulutuksessa pääsimme kuulemaan asiantuntijavierasta. Asiantuntijat olivat pitkäaikaisia asiakkaitamme, jotka kertoivat meille, mitä laatu rekrytointiprosessissa ja ulkoisen kumppanin käytössä tarkoittaa heille. Saimme arvokasta palautetta siitä missä olemme jo onnistuneet täyttämään asiakkaan laatuodotukset ja pääsimme käymään rikasta keskustelua menestyksekkään rekrytointiprosessin vaalimisesta myös tulevaisuudessa. Asiakkaan odotukset onnistuneesta rekrytointiprosessista sekä käsitys laadusta prosessin eri vaiheissa, saattavat vaihdella suuresti ja sen vuoksi on tärkeää käydä jatkuvaa dialogia ja tutustua syvällisesti asiakkaaseen.

Koulutus toi mukanaan myös paljon käytännön asioita, joilla voimme lisätä laatua työssämme. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluita pienryhmissä oman tiimin sisällä ja jokainen toi omia ajatuksiaan siitä, kuinka voimme toimintaamme kehittää ja vastata entistä paremmin asiakkaan ja kandidaatin odotuksiin – ja ajoittain myös ylittää nämä odotukset. Paljon käytännön tärppejä tarttui mukaan vietäväksi Tuoconin prosesseihin integroitavaksi ja näihin sitouduimme yhdessä koko tiimin kanssa. Muutamia mainitakseni:

  • Loimme käytännöt, jolla varmistamme hiljaisen tiedon kulkemisen organisaatiomme sisällä
  • Kehitimme omia työkalujamme sekä dokumentaatiotamme vastaamaan entistä paremmin asiakkaan tarpeisiin
  • Koska kehittyminen (niin yksilönä kuin organisaationa) ei ole koskaan valmista – sitoudumme haastamaan omia toimintamallejamme sekä aktiivisesti viemään niitä uudelle tasolle
  • Teknologian hyödyntäminen – Tämän vuoden aikana järjestelmäkehityksemme on ottanut aimoharppauksen eteenpäin. Tätä hyödyntämällä onnistumme varmistamaan ensiluokkaisen asiakaskokemuksen ja laadukkaan kandidaattikokemuksen. Näin myös tehostamme omia prosessejamme ja päivittäistä työtämme.
  • Meillä Tuoconilla jokainen saa olla oma itsensä ja tuoda omaa persoonaansa niin asiakas- kuin kandidaattikohtaamisiin
  • Jaoimme tiimin sisällä hyviä käytäntöjä oman työn johtamiseen – on hienoa oppia kollegalta ja samalla löytää enemmän aikaa tuottaa lisäarvoa asiakkaalle sekä kandidaatille
  • Keräämme jatkuvasti palautetta niin asiakkaalta, kandidaateilta kuin omalta tiimiltämmekin – Pyrimme oppimaan jokaisesta kohtaamisesta ja jaamme näitä oppeja organisaatiomme sisällä.

Koulutus oli ehdottomasti kevään parasta antia. Blogia kirjoittaessani on koulutuksesta kulunut reilu tovi ja on hienoa huomata, kuinka olemme onnistuneet integroimaan koulutuksen sisältöä meidän prosesseihimme sekä omaan työarkeemme. Ymmärrämme, että laatukäsitykset ja -odotukset muuttuvat jatkuvasti ja siksi olemme valmiita haastamaan itseämme joka päivä. Kun teemme sen yhdessä, on matka antoisampi ja lopputulos sitäkin hedelmällisempi.

Ota yhteyttä

Jos sinua kiinnostaa vaihtaa muutama sana aiheesta tai firman kehittämisestä, voit ottaa minuun yhteyttä kätevästi alla olevalla lomakkeella. Vastaan vuorokauden sisällä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä.

    Yhteydenotto

    Mikäli tahdot lisätietoja, olethan yhteydessä

    Katso kaikki yhteystietomme