Tehokkaita tiimejä ja menestyviä organisaatiota on tutkittu vuosia. Sen pohjalta ollaan kasvavassa määrin sitä mieltä, että tiimin tehokkuuden, toimintakyvyn ja menestyksen salaisuus on sen koetun turvallisuuden taso. Helpoin tapa aloittaa psykologisen turvallisuuden mittaaminen on testata, miten helppoa on esittää keskeneräinen idea tai ajatus, tai vähän hullu idea. Jos vastaus siihen mikä, tekee tiimistä tai kokonaisista yrityksistä menestyvän, on näin helppo, miksi epäonnistumme niin usein? Miksi voittaminen on niin vaikeaa? Tätä pohdimme säännöllisesti myös johtoryhmän valmennuksissa, joissa psykologisen turvallisuuden johtaminen on kärkiteemojamme.
Olemme tottuneet säilyttämään kasvomme ja olemaan ”ammattimaisia”. Niinpä keskinäinen kulttuuri kärjistyy usein kahteen ääripäähän. Joko virhettä etsitään suurennuslasilla ja kaikki kyseenalaistetaan yleisen kriittisyyden ja ammattimaisuuden nimissä, tai kaikkien kaikki ideat ovat hyviä ideoita. Silloin mitään ei uskalleta kyseenalaistaa, ettei rikota konsensusta tai aiheuteta mielipahaa. Näistä kahdesta ääripäästä nimenomaan hyssyttely on tutkimusten mukaan vielä vaarallisempaa kuin aggressiivinen kaiken puhki pureskelu.
Väitän että vain riittävän turvallisissa organisaatioissa on mahdollista turvautua intuitioon. Tutkitun tiedon ja yhteisesti sovitun lisäksi taitava ammattilainen muodostaa ylätason käsityksen ajatuksesta sekä kykenee hyödyntämään omaa intuitiota, hiljaista, ajan myötä kerääntynyttä tietoa päästäkseen parhaaseen lopputulokseen. Olen tässä organisaatiossa saanut nyt toimia yli kolme vuotta ja yrityskulttuuriamme on rakennuttu yhdessä koko henkilöstön kanssa. Alusta asti olemme pitäneet tärkeänä rakentaa toimivaa, älykästä ja muun ohella myös omaan intuitioon luottavaa tiimiä. Miten siis lähdin johtamaan tätä porukkaa psykologisesti mahdollisimman turvallisella tavalla? Pyrin huolehtimaan siitä, että järki ja tunteet ovat tasapainossa. Meillä on riittävän rakenteellisia palavereita, joilla on agenda alku ja loppu. Niiden sisältö joustaa kuitenkin tarvittaessa sen mukaan, mikä näyttää siinä hetkessä tärkeältä ja ansaitsee kenties pienen lisäajan. Haluan huomioida alaisten erilaiset tempot uusien asioiden käsittelyssä ja löytää aikaa myös ryhmäytymiselle. Siis aikaa vapaalle keskustelulle, kuulumisten vaihdolle ja huumorille. Tässä kaikessa onnistumista haastaa se, että turvallisuus on tasapainoilua rajojen joustavuuden, ihmisten ja asioiden, nykyhetken sekä pitkän aikavälin toimenpiteiden välillä. Tasapainoilu alkaa alusta ja jatkuu jokaisessa kohtaamisessa jokaisessa palaverissa ja jokaisessa työtehtävässä. Lisämausteensa tuo lisääntynyt etäily, mutta siitä on varmaankin kirjoitettu jo tarpeeksi tässä kohtaa vuotta!
Esihenkilönä en tietenkään yksin olen vastuussa turvallisuuden johtamisesta, vaan se vaatii tekoja koko työyhteisöltä. Minulla on kuitenkin päävastuu siitä, että viestin minkälaista toimintaa haluan nähdä, mihin kannustaa? Puutun ja otan puheeksi sellaista toimintaa, joka ei edistä kuvatun tapaista kulttuuria. Tämä kuulostaa tietenkin itsestään selvältä, mutta on todellisuudessa paljon vaikeampaa. Puuttuminen pitää myös hoitaa turvallisella tavalla – siis siten, että on lupa olla keskeneräinen, on lupa harjoitella ja lupa epäonnistua. Kaikilla on oikeus saada erheistä asiallista eteenpäin vievää palautetta. Uskallatko sinä ottaa yrityksessäsi turvallisuuden johtaaksesi vai toivotko, että harmonia syntyy sattuman kautta? Uskallatko ottaa riskin siitä, että virheet löytyvät vasta lähtölaskennan jälkeen, sillä kukaan ei pitänyt puheeksi ottamista kannattavana vai rakennatko jo kenties voitavan tiimin kulttuuria omassa organisaatiossasi?
Jos aihe kiinnostaa, vahva lukusuositus tälle on: ”The Fearless organization” Amy C. Edmondson
